Kirjoittajan kävelyretkiä

Edellinen arvonta ei oikein vetänyt, kaiketi ne toimisivat paremmin tuolla sosiaalisen median alustoilla. Ajatuksena oli arpoa tällä kertaa ”esikoinen ja kuopus” eli Kristallien valtakunta ja Pahansyöjät yhteispakettina, mutta nyt ne ovat mukana vain tässä juhlavuoden juhlakuvassani, jossa taustalla häämöttää rakastamani Turku ❤ 

Turusta puheenollen, viime viikonloppuna pidettiin perinteikkäät Turun kirjamessut, jotka vuosi sitten siirtyivät messuhallilta Logomoon. Väkeä oli ilahduttavan paljon, ja minulla oli esiintymisiä kahtena päivänä. Perjantaina juttelin Mimmu Tihisen kanssa Nuokkareiden osastolla otsikolla ”Yhteensä 50 vuotta kirjailijoina”. Mimmun surullisenkaunis esikoisromaani Sokerista, kukkasista ilmestyi 20 vuotta sitten.

Lyhyessä esiintymisessä ei kovin kattavasti ehditty käydä läpi 50 kirjailijavuotta, joten päätin kirjata tänne blogiin muutamia ”Top 3” -asioita vuosikymmenien varrelta:

Top 3 huippuhetkiä:

1. Esikoiskirjan julkaisu. Tämä on varmaan aika itsestäänselvä 😀 Kustannussopimuksen allekirjoittaminen oli huikean jännittävää, mutta vielä mahtavampaa oli saada ensimmäistä kertaa kotiin laatikollinen itse kirjoittamiaan kirjoja. Se oli sanoinkuvaamattoman ihmeellistä!
2. Finlandia Junior -ehdokkuus. Olin vuonna 2006 vuorotteluvapaan sijaisena Seura-lehden toimituksessa, ja kesken työpäivän kustannustoimittajani Pirta Syrjänen soitti ja kertoi, että Molemmin jaloin on valittu FJ-ehdokkaaksi. Pirta painotti, että en saa kertoa vielä kellekään! Olin tikahtua, joten rikoin heti vaitiololupaukseni ja juoksin kertomaan Seuran toimitussihteerille, jonka kanssa olin ystävystynyt. Vedin työhuoneen oven kiinni ja kiljuin kuiskaten ”MUN KIRJA ON FJ-EHDOKKAANA!!!” Riemuitsimme yhdessä mahdollisimman äänettömästi, ja sitten kun tiedosta tuli julkista, toimituksessa järjestettiin kakkukahvit kirjani kunniaksi, joka oli tosi mukavaa 🙂 Voittoa ei tullut, mutta pelkkä ehdokkuuskin oli mieleenpainuva!
3. Kariston 100-vuotisjuhlissa vuonna 2000 minulle myönnettiin Olga ja Vilho Linnamon säätiön tunnustuspalkinto, jonka mukana tuli pieni stipendi eli se oli samalla ihan ensimmäinen saamani apuraha (kunniakirjassa ei mainita summaa enkä sitä muista, mutta jotain markkoja se tietenkin oli 😀 ). Tuntui hienolta, ja juhlatkin olivat upeat ja juhlavat! Kuvassa pidetään 100-vuotisjuhlapuhetta, valitettavasti en muista nimeltä muita kuin Seppo Jokisen ja kukkien takana taitaa olla Virve Sammalkorpi.

Top 3 mahalaskuja:

1. Tämä tuntuu erityisen kovalta mahalaskulta, koska tapahtui samalla hetkellä kun ilakoin esikoiseni tekijänkappaleiden äärellä. Kirjaa selatessa nimittäin huomasin, että kirjan viimeinen sivu puuttuu! 😬 Jouduin täyspaniikkiin ja soitin Karistolle, jolla tuohon aikaan oli oma kirjapainokin, ja ihme kyllä sieltä vastattiin ilta-aikaan. Seurasi melkoinen härdelli, osa kirjoista oli jo ehtinyt lähteä maailmalle, loput avattiin ja lisättiin puuttuva sivu. Fiba oli tapahtunut siinä, kun kirjan alkuun lisättiin viime tipassa Atlantiksen kartta, ja se oli jotenkin ”työntänyt” viimeisen tekstisivun paketista ulos.
2. Vuonna 2011 Karisto alkoi tehdä yhteistyötä Stilton-agentuurin kanssa, ja edustettavaksi valittiin Syysmaa-sarjan ensimmäinen osa Welman tytöt. Kihisin intoa ja toiveikkuutta, vaikka minulle muistuteltiin, että käännösoikeuksien myynti voi olla hyvinkin pitkäkestoista työtä. No, tämä alku kuulostaa siltä että juttu kuuluisi tuohon edelliselle listalle, mutta alle 2 vuotta myöhemmin minulle ilmoitettiin, että kiinnostusta ei ole, sopimus puretaan. Voin kertoa, että pettymys oli melko massiivinen – kirjojen käännökset maailmalle ovat varmasti useimman kirjailijan haavelistalla. Jatkan yhä haaveilua 😌
3. Toinen juttu monen kirjailijan unelmissa on varmasti tarinan pääsy liikkuvaksi kuvaksi. Salomen kanssa kävi siten, että pääsin juttusille erään tuottajan kanssa, joka vaikutti olevan kovasti innoissaan Salomesta ja jopa tiesi jonkun joka saattaisi kiinnostua yhteistyöstä. Lähetin materiaaleja sovitusti sähköpostilla ja jäin intoani pidätellen odottamaan jatkoa. Nyt, yli puoli vuotta myöhemmin odottelen yhä. Tiedän ghostaamisen olevan niin yleistä tällä alalla, että sitä voisi melkeinpä kutsua alan tavaksi, mutta eihän se tietenkään kivalta tunnu. Yritän nykyään olla innostumatta asioista, mutta ainahan pieni toiveikkuus herää, että jospa tällä kertaa asiat etenisivät. Mutta toisaalta, onhan innostuminen myös hauskaa, vaikka päättyisikin pikku pettymykseen 🙂

Top 3 matkaelämyksiä:

1. Olen osallistunut monille hienoille retkille Nuokkareiden kanssa, mutta mieleenpainuvin on ollut Budapestin-matkamme. Tämä johtuu osin siitä, että rämmin juuri silloin melko vaikeassa elämänvaiheessa. Loppukesällä 2018 mietin matkalaukkua pakatessa, kuinka ihmeessä jaksan matkustaa ja olla ihmisten seurassa, mutta reissu oli aivan upea ja virkistävä! Nuokkareiden seura on tietenkin aina elähdyttävää, mutta Budapest on myös ihmeellinen ja kaunis kaupunki. Näimme ”Draculan linnan” eli Vajdahunyadin, tapasimme mukavia paikallisia kollegoita ja nautimme yhteisen illallisen jokilaivaravintolassa hämärtyvää Tonavaa ihaillen. Siellä sai todella etäisyyttä kotihuoliin 🙂 Kuvassa Budan linna iltavalaistuksessa ✨
2. Visbyn kirjailijaresidenssi, eli pidemmin Baltic Centre for Writers and Translators. Maaliskuussa 2024 matkasin laivateitse Gotlantiin ja vietin Visbyssä 3 viikkoa. Residenssitalo sijaitsee Visbyn vanhassakaupungissa ja katselee korkealta kallion päältä merelle. Residenssissä oleskeli kirjailijoita eri maista, ja sain mukavia uusia tuttavuuksia. Ilokseni sain residenssissä tutustua myös ihailemaani suomentajaan Kersti Juvaan, joka kokkasi koko residenssiporukalle yhteisen illallisen. Pidimme myös porukalla Ingmar Bergman -leffailtoja. Kersti oli vuokrannut auton, ja minä sekä tietokirjailija Annu Kekäläinen pääsimme hänen kyydillään nähtävyyksiä katselemaan. Gotlanti on uskomaton paikka –  missä tahansa tien poskessa saattaa olla muinainen laivalatomus tai luostarin rauniot. Fårö eli ”Ingmar Bergmanin saari” oli myös antoisa kokemus, kävimme Ingmar Bergmanin haudalla sekä kiertelimme ihailemassa rauk-muodostelmia ja pikkuruisia kalastajakyliä.
3. Turun birgittalaisluostari. Vaikeana syksynä 2017, jolloin olin valtavan ahdistunut, pakenin pahaa oloani luostarin rauhaan. Tuolloin tarvitsin järeämpääkin apua olooni (jota onneksi sain), mutta onnistuin lepäämään ja myös kirjoittamaan Turun-reissulla, vaikka vaikeudet olivat aiheuttaneet suurta haittaa keskittymiskyvylleni. Sen jälkeen olen tehnyt vuosittain birgittalaisluostariin 5-6 päivän kirjoitusreissuja. Muutama vuosi sitten sain seurakseni Laura Honkasalon, ja viime keväänä meitä oli vapaamuotoisessa residenssissä jo monta!

Top 3 omat kirjat:

1. Kristallien valtakunta. Esikoinen on erityisen rakas vikoineen ja puutteineenkin, se on itsestäänselvää! ❤
2. IIK!-sarja. Tätä vähän arvoin Syysmaan ja Ihon alaisten kanssa, mutta kyllä IIK! on vaan ihan super vaikka itse sanonkin! Siinä yhdistyy monta kivaa asiaa: se sytytti vaikeiden vuosien jälkeen kirjoittamisen iloni uudelleen, siinä on paitsi jänniä yksittäisiä tarinoita, myös koko 10-osaisen sarjan läpi kulkeva pitkä kaari, sarjan osissa kumarretaan monille hienoille kauhutarinoille sekä kokonaisuutena minulle erityisen rakkaalle Buffy, vampyyrintappajalle ❤ Ja mikä parasta, tämän sarjan tiimoilta olen saanut todella paljon palautetta, että IIK! innostaa lapsia lukemaan 🙂
3. Salome. Tähän saakka kunnianhimoisin aikuisten romaanini, joka vaati todella paljon taustatyötä (ja myös taustatyön jatkuvaa päivittämistä, kun AI- ja robottiteknologiat etenivät samalla kovaa vauhtia) sekä myös ajatustyötä, koska halusin Salomen todella ”kuulostavan” koneelta. Onnistuin mielestäni hyvin edellämainitussa tavoitteessa kuin myös siinä, että sijoitan tulevaisuuden visioita tämän päivän suomalaisille tutun näköiseen maailmaan, ja tarjoan ajatuksia herättävää lukemista sellaisillekin, jotka eivät juuri lue tieteisfiktiota.

Nämä olivat näin hetkessä muistellen mieleen putkahtavia juttuja, mutta tietenkin paljon, paljon muutakin hienoa, jännää, yllättävää ja joskus myös harmittavaa on mahtunut 30 kirjailijavuoteen. Useammin kuin kerran on mielessä käynyt, että mahtoiko tämä olla kovinkaan järkevä ammatinvalinta. Mutta loppujen lopuksi, näin kliseisesti sanoen, ammatti valitsi minut eikä toisinpäin, ja kun tähän hommaan lähtee, on melko lailla pääsemättömissä. Tälläkin hetkellä on kolme eri kirjoitusproggista työn alla…