Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2022

Kevätkauhua 😱

Kuulun niihin ihmisiin, joille syyspuolen kaamos on helppoa ja mukavaa: nautin pimenevistä illoista, kynttilänvalosta ja hiljaisuudesta. Kevät sen sijaan on raskasta aikaa. Nopeasti lisääntyvä ja voimistuva valo tuntuu hetkittäin hyvältä, mutta aurinkoisen päiväkävelyn hintana on usein kova väsymys. Kaikenlaiset kolotuksetkin pahenevat, valo aiheuttaa myös migreenikohtauksia ja ahdistuneisuus lisääntyy. Jostain syystä talvi- ja kesäaurinko eivät aiheuta samaa, vaikka talvella hanget heijastavat valon moninkertaiseksi ja kesällä on valoisaa lähes ympäri vuorokauden. Vain kevätaika on raskasta, ärsyttävää ja ahdistavaa, mutta jotenkin sen läpi on rämmittävä 😓

On keväässä sentään kivojakin puolia, esimerkiksi kevään kirjat! Tovi sitten ilmestyi seitsemäs IIK!-sarjan kirja Räyhähenki, jossa Saku, Sussa ja Siiri joutuvat muutamaksi viikoksi väistöasuntoon vesivahingon takia. Väliaikaisessa kodissa alkaa kuitenkin pian tapahtua monenlaista kummaa…

Kansikuva: Anne Muhonen

Myllylahden ensi syksyn katalogissa on myös seuraava IIK! tuloillaan. Krampus-tarinassa ollaan jouluisissa tunnelmissa, mutta mikäpä muukaan on jälleen päivää pilaamassa kuin yliluonnollinen hirviö 👹 Kauhistuttavan kannen on tuttuun tapaan tehnyt Anne Muhonen. Joulun ajatteleminen piristää keväälläkin! 😄

Iloista kevättä kaikille kevätihmisille, ja jaxuhali meille kevätmöröille! Kyllä se kesäkin sieltä tulee ❤️