Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2023

Ja sitten onkin jo kesä pitkällä

Näköjään teen blogiin tällaisia vuodenaikakatsauksia 😄 Mutta mikäpä siinä, päiväkirjailen tähän taas hieman viime kuukausien tapahtumia.

Tinarinnat-novellikokoelma ilmestyi ja sen kunniaksi pidettiin julkkarit Tampereella toukokuussa, aiheeseen sopivasti Ainon päivänä. Lisäksi Helsinki-päivänä kävimme Tinisporukan kanssa vierailulla Kalevalaisten Naisten Liitossa, jonka jälkeen esiinnyimme Anni Kuu Nupposen, Emmi Itärannan ja kuvittaja Anne Muhosen kanssa Akateemisessa kirjakaupassa. Anne on muuten tehnyt myös IIK!-sarjan upeat kannet!

Tampereen Tinarinnat-julkkareissa tapasin novellini Veen voima, Veen väki kuvittajan Jutta Kivilompolon 😊
Itse Louhi otti meidät vastaan Kalevalaisten Naisten Liitossa!

Ystävien uutukaisia on myös juhlittu, toukokuisella Tampereen-reissulla kävin onnittelemassa Terhi Rannelaa romaanista Niin kuin muutkin herrat, joka kertoo Suomen ensimmäisen naispuolisen eläinlääkärin Agnes Sjöbergin tarinan.

Anneli Kanto haastatteli Terhiä romaanin kirjoittamisesta sekä historiallisen romaanin vaatimasta kiehtovasta ja perusteellisesta taustatyöstä.

Helsingissä Rosebud-kirjakaupassa puolestaan juhli Päivi Alasalmi Hallavainen-sarjan kakkososaa Häkkilinnut. Se on jatkoa romaanille Alamaailman kuningatar, ja sarjaa on julkaistu äänikirjoina jo useampikin osa. Päivi kertoi sarjan taustaa ja myös taustatyöstään, joka onkin dekkarin kohdalla melkoisen erilaista kuin historiallisessa romaanissa 🕵️‍♀️

Dekkarikuningatar tietenkin myös kruunattiin! 👑

Kesäkuun loppupuolella vietin puolisoni kanssa pari viikkoa mökkilomaa. Siis oikeasti LOMAA, en kirjoittanut sanaakaan! 😮 Kävimme kesäteatterissa ja Taidekeskus Salmelassa, uimme, saunoimme, suppailimme ja nautimme luonnon rauhasta.

Mökiltä palattua olikin energiaa lähteä taas kirjallisuustapahtumaan. Kesä ei oikein tunnu kesältä ilman Finnconia, joten suuntasin jälleen Tampereelle. Oma esiintyminen oli sunnuntaina, jolloin keskustelimme kansanperinteestä taiteissa Terhi Tarkiaisen, Anne Leinosen, kunniavieras Helena Wariksen sekä tutkija Merja Leppälahden kanssa. Tulin coniin kuitenkin jo lauantaina ja kipittelin koko päivän salista toiseen. Finnconin ainoa ”huono” puoli on se, että on mahdotonta ehtiä useaan kiinnostavaan ohjelmaan yhtä aikaa!

Myös Hertta-kustannus oli kirjalastin kanssa Finnconissa, ja arvatkaas mitä? Kaikki Tinarinnat myytiin! 🤩 Hienoa että kirja saa suosiota, se on jo esineenä poikkeuksellisen kaunis, ja toki myös sisältö on silkkaa timanttia 💎

Hertta-kustannuksen Tuija Lappalainen ja Riina Behl Finnconissa. Hymyt olivat jo lauantaina herkässä, koska Finncon nyt vain on mahtava tapahtuma, mutta myyntimenestyksen jälkeen varmasti vielä leveämmät 😄💜

Nyt ollaan jo pitkällä keskikesän ohitse, eli syksy lähestyy. Kalenterissa on jo muutamia rientoja kuten Otavan kirjailijailta, ystävän julkkarit sekä Helsingin kirjamessut. Ja tietysti elokuussa ilmestyy huikean hirmuinen grande finale kauhuspektaakkeli eli IIK!-sarjan päätösosa Kasvoton!

Mutta syksy tulee aikanaan, nyt vielä nautitaan auringosta ja lämmöstä. Ihanaa kesää!