Aihearkisto: Kirjailijaelämää

Noniin. Tein sen mikä on silloin tällöin käynyt mielessä jo monta kertaa aiemmin, nimittäin olen lopettanut käyttäjätilini Facebookissa ja Instagramissa. Lisäksi poistin myös Whatsappin ja siirryin Signaliin.

Aiemmin olen miettinyt asiaa siksi, että nuo koukuttavimmat somen muodot tuppaavat haukkaamaan ylen määrin aikaa lähes huomaamatta. En ole edes minkäänlainen ongelmakäyttäjä – asialliset asiat ovat hoituneet sometuksen rinnalla ihan vaivatta – mutta silti olen saanut itseni toistuvasti kiinni siitä, että ”vähän vilkaisen” Instagramia, ja äkkiä havahdun siihen, että kolme varttia on hurahtanut ihan huomaamatta keloja töllöttäessä. Facebookin käyttöä vähensin reilusti ja aikoja sitten, koska imeydyin aivan liian helposti kiinnostaviin keskusteluihin, ja saatoin jatkaa niitä päässäni, vaikka suljin ruudut ja tein muita juttuja. Ja nyt jälkikäteen olen havainnut sen, minkä tutkimuksetkin vahvistavat: somet heikentävät keskittymistä, vaikka ilmoitusäänet olisivat pois päältä. Riittää, että älypuhelin on samassa huoneessa.

Nyt päätös kypsyi valmiiksi asti, kun Zuckerberg liittoutui Trumpin kanssa, ja (ainakin) Instagramissa alkoi tapahtua merkillisiä. Esimerkiksi hakusanat ”democrat” ja ”abortionrights” eivät toimineet – en edes linkitä tähän vahvistusta uutissivuilta, koska kokeilin hakea noilla itse, ja tyhjää näytti. Lisäksi monien ihmisten, myös muutamien ystävieni, seuraamislistalle ilmestyi itse President of U.S. täysin pyytämättä ja yllättäen. Näitä on kaiketi löysästi selitelty teknisillä ongelmilla, mutta ei tarvinne olla it-asiantuntija tai salaliittoteorioitsija tajutakseen, että ”tekniset ongelmat” harvemmin ovat noin täsmällisiä. En ole amerikkalaisten öyhöjen tähtäimessä, mutta nuo asiat tuntuivat yksinkertaisesti niin dystooppisen kammottavilta, että halusin äkkiä pois. En halua valuttaa enää pennin jeniä enkä euron senttiä Zuckerbergin taskuun.

Tietenkin somella, myös Facella ja Instagramilla, on hyviäkin puolia: voi seurailla kavereiden kuulumisia pikaisilla silmäyksillä ja kertoa tykkäyksillä huomanneensa ne. Se tässä päätöksessä kirpaisikin eniten, ja hyvänä kakkosena se, että pelkäsin katoavani kirjailijana näkyvistä, koska huomattava osa kirjoista tiedottamista on nykyään kirjailijoiden itsensä varassa. Pahoin pelkään, että varsinkin isoilla kustantamoilla voi tällaisten rivikirjailijoiden kohdalla vaikuttaa jopa kustannuspäätökseen, jos ei ole vilkkaimmilla somealustoilla. Mutta se riski on nyt pakko ottaa, ja toivottavasti pelkoni osoittautuu turhaksi.

Kokonaan en silti somesta luopunut, vaan siirryin Blueskyhin (@anuholopainen.bsky.social) ja Mastodoniin (@kirjailija_anuh), jotka eivät ole läheskään yhtä koukuttavia. Ilokseni molempiin on siirtynyt paljon tuttuja samaan aikaan. Etenkin Mastodonissa on toki paljon sellaisiakin kavereita, jotka ovat olleet siellä jo pidempään.

Miltä tuntui sulkea nuo sometilit, jotka olivat olleet merkittävä osa ihan normaalia arkea? Uumoilin, että ainakin jonkinlaisia vieroitusoireita ilmenisi, mutta yllätyksekseni olo on ollut vain kevyt ja oudolla tapaa helpottunut. Puhelimen hamuilu joutohetkillä loppui heti, nyt käsillä on aina ristikkolehti ja kirja, joista voin valita ajanvietettä. Toki käyn edelleen muutamalla keskustelufoorumilla sekä silloin tällöin kurkkaan Blueskyn ja Mastodonin. Ne eivät kuitenkaan niele huomiota ja aikaa yhtään enempää kuin vapaaehtoisesti haluan niille antaa. Facebookin ja Instagramin (sekä TikTokin, jonne kyllä yritin kerran avata tilin, mutta onnekseni sähläsin sen jotenkin 😄 ) koukuttavuus on rakennettu neuropsykologian keinoin, ja vaikka riippuvuusherkkyydessä on yksilöllisiä eroja, kukaan ei ole täysin immuuni niiden haitoille.

Mutta ei pelkkää negatiivista! Ilokseni voin ilmoittaa, että maaliskuussa ilmestyy Lind&Co:lle kirjoittamani Kuumat kämppikset! 🎉🎉🎉 E- ja äänikirjana ilmestyvä feelgood-pläjäys kertoo kolmen 50+ naisen ystävyydestä, joka johtaa erilaisten elämäntilanteiden kautta muuttoon saman katon alle: Maarit on eronnut aviomiehestään sopuisasti jo aiemmin, Pirjon mies on karannut toisen naisen matkaan ja Jannan puoliso on kuollut joitakin vuosia aiemmin.

Naiset viihtyvät kämppiksinä mainiosti ja tukevat toisiaan menopaussin aallokoissa. Maarit sekä Pirjo ottavat sinkkuelämästä kaiken irti ja heittäytyvät deittailun ihmemaahan, josta seuraa sekä ilahduttavia että ei-niin-onnistuneita kohtaamisia. Janna puolestaan tapaa ihanan uuden ihmisen, mutta kuinka selvittää, onko tunne molemminpuolinen..?